sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kasvimaan kuulumiset

Kaksi päivää on satanut lähes tauotta. Maa ja ilma ovat yön sateiden jäljiltä edelleen kosteat. Tänään on vihdoin taas sateetonta, ja hetken aurinkokin näyttäytyi. Linnut ruokkivat poikasiaan ja kastemadot möyrivät pehmenneessä savimaassa. Penkkien välissä oleva ruohokate on paikoitellen edelleen kuivaa, ihmeen tiivis katemateriaali.

Aloitin kasvimaan siistimisen kaaliaitauksesta, jossa lehtikaalit kasvatavat yhdessä hunajakukkien ja purjojen kanssa. Jauhosavikkaa, pietaryrttiä, ratamoja, voikukkia ja muita rikkakasveja oli yllin kyllin kitkettäväksi. Seuraavan oli vuorossa perunaamaan ala-osa. Sateessa pehmenneen maan sai kuoputettua ja työnnettyä taimien juurille, ja ruohokatetta päälle. Jauhosavikat ja muut penkkiin kuulumattomattomat irtosivat kuin itsestään nyhtämällä. Hieman on nyt siistimpää, ja hyötykasveilla enemmän tilaa kasvaa.

Lehtikaalit on pantu suojaan häkkiin pois rusakoiden ulottuvilta
Valkosipulit kasvavat kohisten ja alkavat kohta tehdä itusilmuja
Perunat (Jössig, Maija, Pauli, Druidi) siisteissä riveissään, oikeassa reunassa härkäpapu.
Viimevuonna lohkolla viljelty aitohunajakukka nousee itsekseen sieltä täältä
Öljysiemenkurpitsa Heracles on alkanut kukkia



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti